Heissan kaikille!

Olemme onneksemme löytäneet ihanan harrastuksen Don Sfinx-rodun parissa, josta haluamme kertoa teillekin. Olemme nuori, vasta-aloitteleva kissala Lahdessa. Elämääni on aina kuulunut jonkinlaisia eläimiä ja nyt olen löytänyt sen mitä olen "etsinytkin". Ensimmäinen "kosketus" Don Sfinx-rotuun tapahtui noin kolme vuotta sitten, kun tutustuin ystäväni Tuijan kissalaan. Se kosketti sen verran syvälle sydämeen, että paluuta ei enään ole :) Sen seurauksena, ensimmäinen Don-tyttö Amelie, saapui rajan takaa syksyllä 2007. Nyt kissalassamme on myös toinen karvaton rotu edustamassa, Peterbald. Karvattomat ovat sitten ihania! Ensimmäinen DonAmen-pentue syntyi 18.10.2008. Kaksi niistä pennuista jäi kissalaamme, DonAmen Miukow ja DonAmen Minoque, jotka ovat ensimmäiset Suomessa kasvatetut Intenational Champion-Don sfinxit!  Kasvatuksemme on pienimuotoista ja valitsemme huolella kasvatukseen käytettävät kissat.

victorya-kittenVictorya

Pieneen perheeseemme kuuluu myös Sinna-kissa ja koiria on edustamassa Robi ja Izzu. Näistä lisää muut lemmikit valikossa. Kaikki lemmikkimme saavat olla vapaana asunnossamme, meillä ei käytetä häkkejä, eikä ole suljettuja ovia :)

Kissalamme terveydestä sen verran, että testaamme kissamme säännöllisesti FeLV(leukemiavirus),FIV(immuunikato), ja klamydian varalta. Satunnaisesti myös muita testejä.

Kissala Fi*DonAmen on rekisteröity FIFeen maaliskuussa,2008

Amelie-kittenamelie4month

Täällä asustamme:

        
        

surex